Lauma kasvaa

- enää ei mitään menetettävää

 

19.1.2007
Pupusia
Eräs jänönen liikuskelee näillä main ihan lähellä kaupungin keskustaa. Suurimman osan vuodesta sen asusteleminen on suhteellisen huomaamatonta, mutta viime aikoina se ei ole pysynyt näkymättömissä. Tämä omituinen talvi, lunta ei ole ollut ja jänis valkeassa talviturkissaan on lievästi sanottuna huomiota herättävä näky. Ainakin sen näkevät kaikki näkönsä perusteella metsästävät vinttikoirat. Jänis on otettava huomioon joka kerta, kun aamuisin ensimmäisen kerran talon ulko-ovi avataan. Näkyykö pupua? Jos ei, voidaan tulla Jagon kanssa ulos aamuasioille, Kahvimato on tulossa vasta seuraavassa keräilyerässä, aamu-uninen kun on, eikä siitä ole huolta. JOS pupu on näkyvillä - niin kuin usein on - kaikuu katu portailla seisovan ihmisen karkotushuudoista ja mustan salukin räyhäämisestä sisällä talon eteisessä, missä se herättää myös keltaisen, sen aamu-unisemman metsästäjän.

Pahinta on, kun tuo pupusen pakana tavataan lenkillä ja vielä yllättäen. Jos taluttaja huomaa sen ensin, jotain on tehtävissä, kenties ehdit rauhoitella salukeja tai saada ne kiinnostumaan makupaloista taskussasi, mutta jos sen huomaavat ensin salukit, et voi muuta kuin ottaa tiukemman otteen taluttimista ja antautua vietäväksi. Kaksi pupun nähnyttä salukiurosta tempoo yllättävällä yhteislähdöllä taluttajansa iloisesti mukaansa jahtiin, joka päättyy lisääntyneen painolastin jarruttavaan vaikutukseen, eivät nimittäin pitkään jaksa salukit vetää taluttajaansa, joka ketarat oikoisenaan hilautuu metsästäjien perässä, mahallaan ja remmeistä kiinni pitäen. Hyvää kyytiä siinä saa kuitenkin!

Nuoriso-osasto valvoi eilen illalla ja salukit siinä sivussa. Eihän siinä mitä, viikonloppu ja aamulla oikeus nukkua pitkään. Luulisi talon ja talossa asuvien olevan tyytyväisiä, vaan kaukana siitä! Yön pimeydessä nimittäin seiniä täräyttelee kumea salukin metsästyshaukku. Jago syöksyy etelän ikkunasta pohjoisen puolelle, huutaa ja murisee ja tempaa mistään mitään tietämättömän, unisen Kahvimatosen mukaansa villiin jänisjahtiperformanceen. Seuraa noin puolentoista salukin (Takhtiikka edelleen puolilla mukana) jäniksenmetsästys sisällä talossa, puolenyön paremmalla puolella, ja suurin osa talon nukkujista heräilee pimeään yöhön. Kas, oli taas se seutukunnan pihajänis yöhyppelyllä.

01.03.2007
Very good ja excellent
Kahvimatosta käytiin näyttämässä Tallinnassa. "What a wonderful surprice!", sanoi tuomari - suomeksi se oli suurin piirtein samaa kuin "Viekää kotiin" - ja ohjasi meidät takariviin siitä kiitos, maisemaa sotkemasta. Very good, thank you!

Tallinnan jälkeen, parin viikon päästä, matkustettiin Moskovaan miettien, liekö mopo karannut joltakin käsistä. Matkanteko on mukavaa, mutta, mutta... eväät matkaan eivät olleet kummoiset. Vaan Kahvimato nautti matkanteosta. Jos mistä löytyi salukin kyljen kokoinen lattiatila, siihen kallistui Takhtiikka ja vetäisi sikiunet. Ainoastaan Kotkan rautatieasema alkumatkasta teki poikkeuksen. Siellä odottelimme neljä tuntia Moskovan bussia, ja vaikka henkilökunta oli ystävällisempää kuin ajatella saattaisi, ei aseman penkkejä yksinkertaisesti oltu suunniteltu salukin vaatimuksia varten. Tassu lipesi, kun se yritti omalla huovallaan peitetylle penkille, ja koskapa rautatieaseman lattia oli matkan lattioista se ainoa, jolle Kahvimatonen ei kallistunut, oli odotusaikamme pitkä ja tuskainen. Makuupaikkaa ei tahtonut löytyä.

Linja-automatka Kotkasta Moskovaan oli pitkä myös....(vaikka itse asiassa matkaa ei ole enempää kuin Liettuan Vilnaan) ja samalla niin hurvattoman rattoisa. Päämäärä ei ole itse asia, tärkeintä on matkanteko hyvässä seurassa! Matkan edetessä väsymys voitti Takhtiikan ja se nukkui missä tahansa - kunhan vain oma Jannansa (Ghazal Alfarana Jawaid Jannah) tai oma ihmisensä oli lähellään. Alussa se makasi häkissä ja Janna seisoi, mutta loppumatkasta, loppuväsyneinä, molemmat makasivat kaulakkain häkin lattialla. Matkan aikana tyttöystävä matkusti välillä häkin ulkopuolella omassa pesässään ja muutaman kerran yksin häkissään nukkunut Matonen heräsi hädissään yksinäisyyteen, näkemättä tai tuntematta ketään tuttua lähellään, seurauksena armoton ikävä ja ulospääsy-yritys: raapimista ja itkemistä. Hätä hävisi, kun oma ihminen nosti nenäänsä bussin lattialta, missä sillä hetkellä makasi sikeässä unessa kylki kyljessä tanskandoggi-Oivan vieressä. Muutaman sanan rauhoittelu riitti yksin nukkujalle ja matka jatkui taas yleisen tyytyväisyyden merkeissä. Nukkumapaikka linja-auton takaosan lattialla oli luksusta: kaksi ihmistä kerrallaan saattoi oikaista itsensä suoraksi. Seuraavaksi parhaat paikat olivat takapenkillä, missä toiset kaksi ihmistä saattoivat maata polvet koukussa, jalat limittäin, melkein pitkällään. Penkeissä oli vain se huono puoli, että niillä oli hankala pysyä jatkuvissa äkkijarrutuksissa, sillä edessä ei ollut mitään, mistä ottaa kiinni. Voi luoja tätä koiraharrastuksen hulluutta! Jannan pesä oli monen matkalaisen mieleen: siihen pyrki milloin afgaani, milloin tanskandoggi ja nukkuipa siinä allekirjoittanutkin muutaman sata kilometriä, hyvin tyytyväisenä oloihinsa.

Näyttely sinällään oli tänä vuonna puitteiltaan yhtä loistava kuin vuotta aiemmin, vaikkakin palkintojen suhteen kuin varjo edellisestään. Pakkaskausi oli ollut Moskovassakin, eikä ureasohjossa tällä reissulla tarvinnut talsia salukeja pissattaessa. Kahvimato oli kehässä oma itsensä, roikkui muutamaan otteeseen iloisesti esittäjänsä kädessä (tuomarin selkäpuolella), kun kerta kaikkiaan niin hauskaa oli päästä ulos häkistä kehään, ihmisten ilmoille.... Kahvimato sai silti melkein kaiken, mitä sille haettiinkin, sertit ja cacibit, mutta aikuisten oikeesti, ei tuosta salukipellestä ikinä mitään näyttelykoiraa taida tulla!

Muistoina matkalta ovat mielikuvat nukkuvasta Kahvimatosesta. Paitsi yhtä näkyä hotellista, ensimmäisen näyttelypäivän iltana. Salukien jalat oli pesty Moskovan katuja peittävästä ureasta, eikä pesun jälkeen ollut kellään tietoa matkaväsymyksestä! Huoneen sängyssä harrastettiin salukiseksiä täydeltä laidalta, kun Mrs. Janna astui Mr. Takhtiikkaa ja sänkypeitteet lentelivät! pitkin seiniä! Näyttelykalut nauttivat elämästään!

Vaan varokaa ihmiset oikeasti asettautumasta takapenkille Moskovan busseissa! Kertoivat, että tietä olisi remontoitu, mutta kuoppia oli silti aivan riittämiin. Kotimatkalla peräpenkin matkustajat matkasivat kuin  tehosekoittajassa istuen kohti Suomea, ylös, alas, oikean kautta vasemmalle heitteli linja-auto takaosaansa. Koirien pissataukojen jälkeen otettiin autossa aina luku takaa ja yleensä luvunlasku alkoi huudolla "Neljä" – neljä meitä siellä matkasi. Paitsi sitä yhtä kertaa, kun luku alkoikin numerolla "Kolme", ja seurasi armoton hälytys, missä on yksi meistä!!! Auto oli jo liikkeellä, kun alhaalla sijaitsevan vessanoven takaa kului hiljainen vastaus: "Täällä".

Paluumatka Suomen puolella oli lähtöä helpompi. Olisi ollut varmaan vielä helpompi, ellei ryhmissä sijoittunut salukikaveri - tai omistajansa oikeastaan - olisi päättänyt tuoda 30 kilon ruokasäkkejä mukanaan. Mutta selvittiin silti kotiin. 

10.3.07
Puremalla eroon estoista

Joskus vuosi sitten talossa on käytetty apuvälineitä puremisen estoon. Apu oli jotakin suihkutettavaa, pahalta maistuvaa ainetta. Jostakin olivat sitten salukit löytäneet purennanestopullon vähän aikaa sitten ja oikeasti pitäneet hauskaa purkin kanssa. Se löytyi olohuoneen lattialta reille purtuna ja sisältöään ympäristöönsä vuodattavana. Ketään salukeista ei suoralta kädeltä voinut osoittaa pureskelijaksi, sillä sen viattomampaa väkeä ei tavata saattaisi, kuin oli tapahtumia ympärilläni seuraileva salukikansa. Kukaan niistä ei edes syleskellyt purennaneston kitkerää makua pois suustaan. Salukien käyttäytyminen puhui täysin sen puolesta, että isäntä tai jälkikasvu oli ollut purennan-estoaineen kimpussa. Ei salukit missään nimessä.

Yökylässä
Janna joutui evakkoon kissanäyttelyn takia. Tuli illalla yötä vasten, sulautui Jagon ja Takhtan laumaan ja talo mukautti tekemisensä tulijan ehdoille: ruoat pois ja lukkojen taakse. Ilta ja yö sujuivat hyvin, vaan aamu koitti ankeana: talo heräsi hersyvään lirinään! Lirinän lähteiltä tavattiin JAGO, siis AZIZ UZZIAH! Se tyhjenteli säiliötään yläkerran porrastasanteella kaikilta neljältä jalaltaan. Lie ollut mielenosoitus, sillä kaikki muut talon asukkaat nukkuivat onnellisina sängyssä, Jago oli ainoana jäänyt lattialle, koskapa sen vaatima oma alue on niin suuri, ettei se sovi samaan sänkyyn kahden ihmisen ja kahden salukin kanssa. Jäi otus siis kiinni itse teosta ja mitä teki kun häntä toruttiin? Ei yhtään mitään! Ei osoittanut pienintäkään katumuksen poikasta, ei ollut pahoillaan, ei reagoinut mitenkään moitteisiin. Uskomatonta!

11.3.07 osoittautui muutenkin kansalliseksi kusipäiväksi. Paitsi Jagon aamuista performanssia oli samanlainen näytelmä nähty myös Kaavilla, missä saluki Brunssi, Badavie Quen Moriquendi, oli pistänyt pystyyn ihan samanlaisen esityksen, ensimmäistä kertaa eläissään. Eläköön kansallinen kusipäivä!

13.3.07
Sairauslomapäivä kotona
Junioriosasto käytti aamulla salukit lenkillä, lähtivät omiin rientoihinsa ja normaali lenkittäjä, tämänpäiväinen sairastaja jäi nokkiensa kanssa kahden. Tai siis kolmestaan. Hän tarjoili salukeilleen hirmuisen herkulliset lihasekoitukset, mutta koska ainoastaan nälkäisempi seniori saapui ruokapöytään, juniorin aamiainen nostettiin keittiön pöydälle. Odottamaan sitä, että emännyys kävisi hakemassa lähikaupasta maitoa aamukahviinsa ja tarjoilisi sitten aamupalan juniorilleen. Emännyys palasi 10 minuutin päästä. Tarjoilua ei enää tarvittu.

Ruokapöydän liina oli rytyssä, ruokakuppi tyhjä. Juniorin suupielet olivat märkinä, joten oli ruoka mennyt oikeaan osoitteeseen. Hävinnyt oli myös tiskipöydälle jäänyt voileipä leikkeleineen. Tavallaan elämää helpottavia ovat nämä tämän kaltaiset tapahtumat. Ei tarvinnut tarjoilla.

27.3.07
Tämä päivä alkoi iloisesti, Jago ja Takhta tapasivat remmilenkillä olevan kissan. Kohtaaminen sujui pörhistellen ja salukit täristen odottivat kissan lähtevän juoksemaan. Ei lähtenyt kissa, murisi ja pörisi orapihlaja-aidan vieressä ja astui jopa askeleen lähemmäksi salukeja, isäntänsä eteen kuin tätä puolustaen. Kahvimato alkoi tärisemään jännityksestä. Vaan auta varjele sitä topakkuutta, millä merkkasivat läheisen puun, kun jätettiin kissa ja jatkettiin matkaa. Jos jollain voi olla rinta rottingilla, niin noilla oli. ”Teepä sama jos osaat!”, sanoivat selvästi kissalle ja poistuivat sitten omasta mielestään voittajina paikalta, kasvonsa säilyttäneinä. Heitä pelotti, mutta saivat pelkonsa piilotettua ;)

31.3.07
Purennanestoa ja pikaliimaa
Kotiintulo on silloin tällöin jokseenkin yllätyksellistä. Yleensä tulija löytää kaksi unista salukia, mutta joskus jotain ihan muuta. Se muu saattaa olla vaikka rikkipurtu purennanestoainepurkki, joka vuotaa tihkuttaa sisältöään olohuoneen matolla - mahtoi jommalla kummalla olla paha maku kielen päällä - tai vaikka niinikään olohuoneen matolla rikkipurtu pikaliimapurkki, jonka jäljiltä on kovettunut ja rikkimurtunut läiskä matossa. Matto on auttamattomasti pilalla, mutta missä kunnossa on purijan hammaskalusto? Molempien salukien kita avautuu normaalisti, eikä katsoja huomaa merkille pantavia liimautumisia purennassa, joten jospa kaikki vahinko olisi kohdistunut ainoastaan mattoon. Matto oli kaunis eikä ihan halpakaan, joten sen pilalle meno kyllä harmittaa. Mutta onneksi ovat salukien leuat irti toisistaan.

20.4.07
Istahdan tietokoneelle illalla kotona. Kuluu kolme minuuttia ja Kahvimato ilmestyy kainalooni tyrkäten vetolelua syliini, katsoen syvälle silmiini kaikki korvakarvat (niitähän on niin runsaasti!) pystyssä ja odottaen minun osallistuvan tapahtumaan.  Heitän lelun eteiseen toivoen pikku salukin juoksevan sen perään ja unohtavan minut. Puolen minuutin päästä Kahvimato ryntää iloisena takaisin syliini leikkikalu suussaan. Eikö kukaan muu meidän perheestä kiinnosta tuota kermanaamaa? Hällä väliä, on uskomattoman ihanaa olla edes joskus oman salukinsa täydellisen mielenkiinnon kohteena! Tuu Tak-h-tiikka, leikitään!

30.4.07
Vapun viettoa
Salukit söivät herkkua illalla. Naudan mahaa. Paljon. Olin jo onnellisesti nukkumassa, kun toinen salukeista alkoi oksentamaan. Heräsin alakerrasta kuuluvaan huutoon ja mekastukseen, kun jälkikasvu pyöri siellä sattumuksien seassa. "Tämä sinun ylensyönyt salukisi oksentaa täällä ja sotkee kaikki paikat...". Metelin säestyksellä närkästynyt juniori kuitenkin siisti salukin, pesi olohuoneen maton ja toi vielä mutisten oksentelijan yläkertaan nukkumaan. Yläkerta nukahti hetkeksi, ilta vaihtui hiljalleen iltayöksi kunnes talon herätti taas mesoaminen alakerrasta. Menin hiljentämään metelöijää ja siivosin siinä samalla tuoreet salukin oksennukset kolmesta paikasta eteisestä ja alakerran tuulikaapista. Oksennukset vessanpönttöön, uusi matto likoamaan pesuhuoneeseen ja uudella innolla nukkumaan koko sakki, hyvin vahvasti uskoen, että salukin vatsa on varmasti tyhjä nyt ja edessä koko talolla rauhallinen yö. 

Vaan turha oli se luulo. Hetken nukkumisen jälkeen alkuillan kermainen oksentelija  yskähteli sänkyni jalkopäässä ja herkkäkorvainen juniori teki kiljuen hälytyksen naapurihuoneesta: "Joku oksentaa!" Talo heräsi varautuneena kohtaamaan taas vastenmielistä tapahtumasarjaa. Tässä kohtaa tarinaa oli määrä jonkun päästää suustaan kuolemattomia viimeisiä sanoja ja tällä kertaa ne olivat: "Eihän tämä mitä enää oksenna, Takhta yskii vaan, nukkukaa rauhassa.". Ei oksentanut silloin.

Kolmas hälytys tuli aamuvarhain, kun puklausta kuultiin yläkerran portaista. Kun ryntäsin apuun ajatuksenani ohjata oksentelija ulos pihalle, totesin olevani myöhässä. Musta saluki seisoi porrastasanteella kaikilla jaloillaan oksennuksen keskellä, hännänpää oli vetänyt limat seinällekin ja pitkät korvakarvat roikkuivat märkinä kehystäen salukin surkean naaman ja kruunaten koko komeuden. Kukaan muu ei enää herännyt, talo nukkui sillä aikaa kun taas kertaalleen siivosin oksennuksen ja salukini. Palasin väsyneenä sänkyyni varoen astumasta sängyn edessä lattialla sikiunessa nukkuvan Kahvimadon päälle, vedin peiton päälleni ja... hei hetkinen, oliko peitto märkä? Tunnustelin pimeässä varovasti nukkumapaikkaani ja sain varmuuden asiasta, kun käteni osui limaiseen lätäkköön lakanassa! Sytytin valot ja totesin masentuneen rauhallisena sen alkuyöstä yskähdelleen kermaisen, sängyn edessä sikiunessa makaavan salukini oksentaneen sänkyyni riittävän ison lätäkön sotkemaan täkit, lakanat ja vielä patjankin. Hartaasti olin totisesti nukkunut, koskapa tuollainen performance oli minun tietämättäni sänkyni jalkapäässä yön aikana esitetty! Väsyneenä keräsin likapyykin sängystäni ja yön viimeiset hetket vietimme oksentelijan kanssa alakerran sohvalla. Nukkuen, sillä nyt salukien vatsat olivat tyhjät.

27.5.07
Elämyksiä naapurien pihamailta
Aamulenkille oli lähdetty sen verran unenpöpperöisinä, että ensimmäisen mutkan jälkeen huomattiin kakkapussien jääneen kotiin. Piti siis palata takaisin hakemaan noita tarvekaluja, naapurisovun ja kunnollisten koirakansalaisten maineen säilyttämisen vuoksi. Puolinukuksissa siinä palailtiin kotia kohti, kun salukit lähtivät. Lähtivät remmeineen kaikkineen, yhtäkkiä, jättäen taluttajansa ihmettelemään tapahtunutta. Säntäsivät naapurin pihaan ja sinne oli mentävä perässä taluttajankin, omaisuuttaan takaisin perimään. Selvästi oli joku hukassa noilta kahdelta tyhjäpäältä, jotka pyörivät pihassa kuin pieru nahkahousuissa. Katkenneet tulppaanit lentelivät ilmassa ja muoville kerätyt multakasat levisivät pitkin pihaa salukien pyöriessä remmeineen ympäriinsä. Ikkunaverhot heilahtelivat. Ei kai liene ihan tavallista, että naapuri könyää aamuvarhaisella takapihalla, jossa ei päivänvalollakaan käy.

Lopulta myös taluttaja näki kaiken aiheuttajan, syyllisen salukien käytökseen: punaraitainen kissa katseli kaikessa rauhassa tapahtumia orapihlaja-aidan alta. Samalla sen huomasivat myös salukit ja niinpä he siirtyivät seuraavaan pihaan, kaikki kolme. Taluttaja ei sinne ehtinyt, sillä nopeammat olivat jo kolmannessa pihassa hänen vasta suunnitellessa askeleitaan toiseen. Niinpä salukien pyöriessä ympäri kolmannen pihan taloa taluttaja siirtyi suoraan neljänteen pihaan, missä herätti naapuruston lopullisesti kunnon karjunnalla ja missä hän lopulta sai pitävän otteen kissanmetsästäjien remmeistä. Pyhäkoulupoikien tapaan vierellään kulkevien salukien kanssa taluttaja jatkoi lenkkiä. Kehut luoksetulosta olivat lyhyet ja enemmän kuin pakotetut ja niitä seurasi paatoksellinen kymmenen minuutin mittainen yksinpuhelu, jonka aiheena olivat tottelemattomat talutettavat. Päähenkilöt kuuntelivat taluttajan puhetta niin katuvaisina ja keskittyneinä, että aamulenkin yksi päätarkoitus jäi toteutumatta eikä kakkapusseja tarvittu – no eihän niitä muistettu hakeakaan.

6.6.07
Kropat kuntoon
Kademieli oli suuri kotiin jäävien keskuudessa, kun hyppäsin autoon salukien kanssa tässä eräänä päivänä. Oli lenkkiaika ja toivorikkaina Jago ja Kahvimato hyppäsivät Volvon kyytiin, metsään ja hurjaan vapauteen olivat menevinään ja siksi olivat varmaan hyvinkin ymmärtävinään kadehditun asemansa. Aikanaan auto pysähtyi, värähtelevät nokat kurkkivat ensin avatusta takaluukusta maisemia ja luvan saatuaan hyppäsivät innokkaina metsän reunaa etsimään. Takhtiikka poloinen unohti koko asian ensimmäisen kiinnostavan hajun löydettyään, mutta Jagon katse kiersi tutkivana ympäriinsä, kunnes se näki metsän sijasta tutulta näyttävän oven punatiilisen rakennuksen päädyssä. Sille tuli pakottava tarve päästä haistelemaan ja merkkailemaan toiselle puolelle parkkipaikkaa, kauas ovesta. Takhta ja taluttaja etenivät kuitenkin päättäväisinä oven suuntaan, ensimmäinen nenä maassa sulotuoksujen perässä, jälkimmäisellä mielessään matkan päätarkoitus, tapaaminen hierojan kanssa. Hierojaa oli ollut vailla kuulema joku toinenkin, yksi niistä kotiin jääneistä.

Oli täällä käyty Jagon kanssa ennenkin ja syvästi nautinnollinen kokemus hieronta oli joka kerta sille ollut, mutta tämä paikka! Toisella puolella rakennusta oli eläinlääkäriasema, josta sille oli jäänyt unohtumattoman karmeita muistikuvia. Siellä oli paikka, jonka syövereihin pieniä puolustuskyvyttömiä salukeja kannettiin, pistettiin  ja saatettiin outoihin olotiloihin, joista ei selvää mielikuvaa jäänyt ja josta saluki sitten toimitettiin ulos kummallinen uloke pään ympärillä elämää hankaloittamassa. Jago ei koskaan hierojalle mennessään voi olla varma, mitä talon sisällä tapahtuu, sillä sama talohan se on, vaikka kuinka ovi on toisella seinustalla.  Ja vaikka oven takana on tuo hurmaavanäppinen tätihahmo, joka saa olon tuntumaan nii-iin hyvälle.

Takhtiikka oli tällä kertaa ensimmäistä kertaa seuraneitinä ja hiukka tyhmännäköisenä se katseli Jagon tanssia aukiolevan oven edessä. Jago yritti viestittää Kahvimatoselle paikan vaaroista, mutta tällä ei näyttänyt olevan vastaanotto päällä, vaan uteliaana se pyrki sisälle ja seuraavalle ovelle. Lopulta saatiin myös pystyssä korskuva uljas musta odotushuoneeseen ja vastaanoton puolelle, missä se yritti luikkia pitkin nurkkia kuin sokeritoukka erään kylpyhuoneen lattialla oululaisessa opiskelija-asunnossa vuosia sitten. Tai onhan siitä jo vuosikymmeniä. No, kaikki huokaisivat joka tapauksessa helpotuksesta, nyt pahin oli ohi ja taikurimaiset sormet ja rauhallinen ääni saivat pian Jagon kellahtamaan keskelle lattian patjaa ja vaipumaan nirvanaan Kahvimadon seuratessa huoneen tapahtumia suu auki, ihmetellen. Ja koska tuo seuraneiti oli näin siis löytänyt tuon itselleen tutun tunnetilansa, asettui se rauhallisena lattialle, laittoi silmänsä kiinni ja - nukahti. Aikanaan täydellisesti rentoutunut Jago saatiin vaivoin käännettyä matolla, molemman puolen lihakset käsiteltyä ja niinpä lopulta koitti kotiinlähdön aika. Pystyyn päästyään musta aloitti taas tutut luikertelut ja vauhkoilut ja jäähyväiset ovella olivat lyhyet niin kuin aina aiemmilla kerroillakin. Kun ovi avattiin, Jago ponnahti pihalle kuin vieteriukko, pois, pois piti sen täältä äkkiä pääsemän! Remmin toisessa päässä taluttajansa ja tätä seuraava seuraneiti olivat pakotettuja samaan tahtiin, viimeiset heiheit hierojalle huudettiin jo parkkipaikan toiselta reunalta.
Kotona vastaanotto oli yhtä viileä kuin olivat olleet jäähyväisetkin. Pitkin hampain kireähartiainen kuunteli selostusta hierontareissulta ja tuumasi lopuksi, että enemmän hän hierontaa tarvitsisi kuin saluki, tai ainakin yhtä paljon. Pitänee tilata hieroja sillekin.

26.6.07
Kuorrutuksia
Sivusta ollaan seurattu erään naarassalukin omituisia ominaisuuksia (=Janna), se kun on tuntenut ylipääsemätöntä viehtymystä inhalta haisevia ihmisten jätöksiä kohtaan. Ei ole ennen tätä päivää tarvinnut moisia mieltymyksiä omissa salukeissa miettiä. Hyi sentään, tänään tarvis!

Tavallisella jokapäiväisellä lenkillä olivat salukit lammen rannalla ja oli mukana myös ihan uusi ja yllättävä tuttavuus, Kuopiossa ohikulkumatkalla piipahtanut salukipoika Vardo.  Siinä kun me ihmiset juteltiin salukijuttuja, mitä teki Takhta? Perskules, Kahvimato meni ja kuorrutti itsensä sorsan paskalla! Ei voi olla totta! Toisilla on oikeat aineet, mutta tuo halavatun huumorj´pesä peittää itsensä SORSAN SONTAAN!

Sanovat ihmiset mitä sanovat. Kahvimato poistui tyytyväisenä rikospaikalta sorsanpaskat yllään. Kotona pestiin tuo hiivatin otus ja sänkykelpoisuus seuraavalle yölle oli sille taas taattu. Voi rakas Kahvimato!

Kesälomajuttuja
18.7.07
Kaiken maailman aikataulut irrottivat otteensa perheestä kesän keskellä, alkoi loma ja voitiin vaihtaa vapaalle. Tavallisesti niin kiireiset näyttelyreissutkin on lomalla mahdollista järjestellä väljällä aikataululla ja nauttia matkanteosta itsestään. Niinpä Kokkolan näyttelyynkin mentiin Kalajoen kautta ja vietettiin pari yötä mökillä meren rannalla. Mökin takana, maannousun myötä ajan saatossa muodostunut lintulampi asukkaineen loi Hitchcochin "Linnut"-elokuvan tunnelmaa ympäristöönsä: auringonpaisteessa maata viiltelevät varjot ja infernaalinen kirkuminen on joka kerta yhtä eksoottinen kokemus. Onneksi tähän aikaan kesästä ei enää tarvitse varoa päälakea tavoittelevia tiiran nokkia eikä väistellä heti nokan jälkeen uhkaavaa guoanopläjähdystä, vain ympärivuorokautinen meteli on käsinkosketeltavaa. Meren rannalla siis nautittiin parista aurinkoisesta ja kuumasta kesäpäivästä ennen siirtymistä Kokkolaan. Näyttelypäivän aamuna siivottiin mökki ja pakattiin auto hyvissä ajoin, kaikessa rauhassa oli aikomus ajella tunnin matka perille. Lopuksi ei kun salukit autoon ja menoksi! "Annahan avaimet", kuski sanoi. Avaimet. Auton avaimia ei ollut missään.

Kuski jääväsi itsensä heti koko ongelmasta. Tai jääväsi itsensä ongelman niiltä osin, mitkä koskettelivat avainten katoamista, sillä viimeinen todistettava havainto avaimista oli, kun kuskin matkaseuralainen oli niitä käsissään roikotellut auton pakkauksen alkaessa. Avaimet saattaisivat siis olla missä tahansa niistä seitsemästätoista nyssäkästä, joista perheen matkatavarat koostuivat. Siispä seurasi filmin taaksepäinkelaus, ensin salukit ja sitten tavarat ulos autosta, yksi tutki nyssäkät ja toinen kurkisteli mökin pöydät ja lattiat. Ei jälkeäkään avaimista! Paniikki kasvoi minuuttien kulumisen myötä. Kohta ei enää ehdittäisi kehään ajoissa. Viidentoista minuutin helteisen ja tuloksettoman etsinnän jälkeen ajatukset pyörivät jo siinä, miten päästä kotiin toiselle puolelle Suomea ilman auton avaimia. Olo oli kuin hätääntyneellä hamsterilla, olisi mielellään purkanut kaiken tekemisen tarmonsa juoksupyörään, koskapa ajattelusta ei näyttänyt tulevan apua. Puolen tunnin etsinnän jälkeen kuski haravoi jo Kalajoen hiekkaa - siinä riittäisi sitten tekemistäkin joksikin aikaa, joten ehkäpä tuo oli hänen tapansa lopettaa ajattelu ja murehtiminen. Juoksupyörää ei ollut tarjolla... Hätäpäissään matkaseura kävi vessassa huuhtelemassa hikeä kasvoiltaan ja tuli katsoneeksi pönttöön. WC-raikastajan jättämän vaahdon läpi pöntön pohja heijasteli epätavallisen mustana. Ajattelematta mihin kätensä työnsi matkaseura hieman epävarmana upotti sormensa vaahtoon ja kiljaisi riemusta! Avaimet olivat löytyneet!

Hetken päästä istuttiin taas autossa, avaimet paikallaan. Kuski nikotteli jonkin aikaa, ei olisi tohtinut tarttua avaimeen vaan olisi halunnut vänkärin käynnistävän auton, mutta lopulta matka kohti näyttelyä alkoi. Kehän reunallekin ehdittiin ajoissa, joten tämä tapahtumasarja jäi taas yhdeksi niistä tavallisista sattumuksista, joita toisille tapahtuu ja toisille ei.

Koivennostoja
Seisotaan maastokisojen eläinlääkärijonossa. Aurinko paistaa ja aamu on suhteellisen otollinen jonottamiselle. Molemmilla puolilla, edessä ja takana, on tuttua juttuseuraa ja aika kuluu rattoisasti siihen saakka, kun huomataan Kahvimatosen kusevan kaverin housunlahkeisiin. Kevyt tönäisy kaverin olkapäähän ei auta asiaa. Hän katsoo vain hämillään tönijää, jalkansa eivät siirry pilkun vertaa ja  Takhtiikka tekee rauhassa täsmäpäästönsä rauhassa loppuun asti. Siinä jonotetaan edelleen, kaikesta huolimatta yhä hyvällä tuulella ja kaikessa sovussa. ”Ei tuo mitään ole, on tuo oma salukikin joskus jaloille kusaissut”, kaveri päästelee ikimuistoisia viimeisiä sanoja. Eikä kukaan ehdi sanomaan mitään, kun se oma saluki nostaa taas koipeaan kertojan housuille. Kevyt kesätuuli kuivaa kyllä sen mitä salukit kastelevat. 

20.7.07
Talossa maalataan kattoja ja oman vivahteensa remontille antavat salukit. Ne haluavat koko ajan olla siellä, missä eniten tapahtuu. Vaikkapa siellä, missä eniten katosta maalia lattialle tippuu. Parketin peitoksi levitetyt sanomalehdet ovat uskomaton riemun paikka, niissä on mukava peuhata ja niitä ryttyyttää. Mielenkiintoisia maalisankoja seistä tönöttää pitkin lattioita. Ja entäs ihmisten touhuaminen ylipäätään, sen katsomisessakin riittää hommaa salukeille. Kaksijalkaiset kipuavat mokomat tuoleilla ja yrittävät ylettyä ylemmäs katonrajaan, repivät ja rouhuavat tapettien kimpussa ja - hyi nähköön - räiskivät märkien sienten kanssa ympäriinsä! Muu touhu on salukeista hauskaa, mutta huonekalujen siirtäminen pois alakerrasta tekee niistä rauhattomia: ilmassa on lähdön tuntua.

Lähtö onkin edessä, tai useampia lähtöjä. Talossa on näet remontti sen kunniaksi, että salukit ovat kasvaneet aikuisiksi ja rauhallisina viettävät yksiolohetkensä makoillen tuhoamatta taloa. Kattojen maalauksen ja tapetoinnin lisäksi hiotaan koko alakerran peittävä parketti, joten kaikki huonekalut on siirrettävä ylös tai ulos autotalliin. Hionnan ajan perhe tulee asumaan venepakolaisina S/Y Camenassa, mutta ennen pakolaisuuttaan se aikoo vielä piipahtaa Ruotsissa. Syytä siis onkin salukien levottomuudelle. (”Rauhallisina”, ”tuhoamatta” - tässä vaiheessa emme vielä tienneet tulevaisuuttamme. Lue jatkosta, mikä myös muutti kanssamme S/Y Camenaan. Kirjoittajan jälkimerkintä.)

5.8.2007
"Osaatteko te ajaa Tukholman satamasta Mariefrediin?" Kysymys esitettiin laivan lähestyessä Tukholman satamaa ja siinähän oli taas tilaisuus päästellä suustaan kuolemattomia viimeisiä sanoja.  "Kyllä kyllä, kyllä me viime vuonnakin ajettiin ja tosi tiukalla aikataululla ajettiinkin eikä ollut mitään ongelmia." Laivasta ajettiin siis Tukholman aamuruuhkaan kysyjän kanssa peräkkäin. Tutut maisemat vilistivät ohi kadunvarsilla ja matka joutui, kunnes... Ohiajotielle vievä viimeinen liittymä yllätti meidän nopealla lähestymisellään ja sitä vasemmalla puolellamme ajavan rekka-auton akselin välistä väärältä kaistalta voimattomina katselimme. Tunnelma ei perheen pohjoiseen liikkuvassa Volvossa ollut leppoisin mahdollinen, eikä varmaan perässämme väärälle tielle ajaneessa suomalaisautossakaan. Tien reunassa pidetyssä lyhyessä palaverissa opastettaviemme kanssa kävi ilmi, että heillä on kyllä navigaattorikin, joten matkaa jatkettiin nyt teknisten apuvälineiden avulla. Opastettavat edellä ja me perässä teimme sitten pari ympyrää moottoritien sivussa ja jatkoimme samaa tietää - edelleen kohti pohjoista. Reittivalinta herätti keskustelua Volvossa, sillä Tukholman eteläpuolellahan oli edelleen päämäärämme. "Oispa viulu", tuumasi entinen mies ja sen saatuaan, "Osaispa soittaa". Meillä oli puhelin, mutta edellä ajavaan autoon emme voineet soittaa, sillä puhelinnumeroa meillä ei ollut ja matkakumppanimme jatkoivat määrätietoisesti edellämme matkaansa pohjoiseen. "Ehkäpä he Haaparannalla pysähtyvät", tuumasi Volvon kuski ja jatkoi viitaten edellisiltaiseen ehdotukseensa viettää saapumispäivä naapurimaan pääkaupungissa, "... ja kuluuhan se päivä Tukholman seutuvilla näinkin".  Niinpä ajelimme aikamme, katselimme moottoritien molemmin puolin avautuvia maisemia ja  koukkasimme sitten aikanaan moottoritien levikkeelle miettimään toimintastrategioita. Katsoimme parhaimmaksi suunnata Mariefrediin kukin autokunta omine nokkineen ja tämä ratkaisu toimi oikein hyvin. Käänsimme siis nokkamme ensin etelään ja pääsimme sen enempiä hortoilematta suoraan perille, koko konkkaronkka.   

"Täällä on joku hirveän isosarvinen otus", selittää puhelimessa vakavalla äänellä juniori, joka oli hetki sitten lähtenyt tutustumaan Mariefredin Punaisen Ristin koulutuskeskuksen ympäristöön. Samassa soittaja vinkaisee hädissään, että niitä otuksia on kymmeniä siinä hänen ympärillään. Poika oli siis kivunnut hotellin vieressä sijaitsevaan aidattuun tammimetsikköön, jossa laidunsi puolikesyjä peuroja. "Siis peuroja", tuumasi juniori kuultuaan selityksen sarvipäiden olemassaololle, piti hetken tauon ja hyvin vakavalla äänellä jatkoi: "Onko täällä karhuja kanssa?". 
 
Näyttelyviikonloppu oli helteinen ja täynnänsä salukeja. Eri värisiä ja eri ikäisiä salukeja erilaisten taluttajien kanssa vilahteli paitsi kehissä, myös pihoilla, hotellien käytävillä ja Mariefredin pikkukaupungin kaduilla. Ja vilahtelipa siellä eräs kermainen saluki myös ilman taluttajaa. Kahvimatonen oli kehäkäyntinsä tehtyään saateltu juniorin hoteisiin hotellin viileään aulaan, missä tämä istui tietokone sylissään Internetin ihmeisiin uppoutuneena. Ihmisretkueemme istuskeli kaikessa rauhassa kehän reunalla arvosteluja seuraten, kun erästä vaaleaa salukia ohjailtiin määrätietoisesti pitkin kehän vierustaa telttaamme kohti. "Tämä on varmaan teidän omaisuuttanne?" Voi hyvänen aika, Takhtiikkahan sieltä ajelehti remmi roikkuen takaisin kehäalueelle, sillä oli varmaan jäänyt joitakin juttuja kesken näyttelypaikalla. Myöhemmin hotellin aulasta tavoitettu dogsitter ei ollut vielä huomannut hoidokkinsa lähtöä - hänellä ei itse asiassa ollut muistikuvaa siitäkään, että hänet olisi salukin vahdiksi nimitettykään. Huoleton on hevoseton mies. Vaiko salukiton... 

Ruotsin matkalta selvittiin aikanaan kotiin kameroiden ja laukkujen kanssa, vaikka Volvo pysähtyi taas ihanassa Tullgarnin linnassa, missä nuo mainitut tarvekalut viime kesänä röyhkeästi lukitusta autosta varastettiin. Ruotsinlaivalla ihmetystä ei herättänyt tällä kertaa jätesäkillä peitetty sivulasi, vaan Kahvimatosen asioiminen koirien vessassa.  Taluttaja remmin toisessa päässä alkoi punastella siinä vaiheessa, kun kermaisen aamupissa oli lorissut iloisesti mittavaan (50x70cm) laatikkoon kahden minuutin ajan eikä lopusta ollut tietoa. Saluki oli kastellut varpaansa, vaihtanut tukijalkaansa kertaalleen ja vuoroaan odotteleva belgianpaimenkoiran omistaja oli jo alkanut epävarmana kurkkia ensin lorinan lähteille Takhtan vatsan alle ja sitten ympärilleen. Etsiskeli kai piilokameraa. Taluttaja katseli vihellellen horisontissa piirtyvää Turun rannikkomaisemaa vielä pitkään ja pari villakoiraakin ehti tulla jonon jatkoksi, kunnes mietteisiinsä vaipunut Kahvimato havahtui ja alkoi tehdä lähtöä laatikosta.  Olihan taas takhtiset lorinat!

Kun Volvon renkaat pyörivät Suomen maankamaralle, perheellä oli vajaa tunti jäljellä rauhallista perhe-elämää. Säkylästä eteenpäin tunnelma auton sisällä oli suhteellisen tiivis, kun matkaseurue kasvoi kahdella varsin tuoreella salukilla. Tulijat eivät alkumatkasta hyväksyneet etukäteen laadittuja matkasuunnitelmia ollenkaan, vaan kiljuen ja ulvoen ne vaativat uusia ja parempia.... Toinen tulijoista jäi jatkamaan kiljuntaansa Jyväskylään ja kovaäänisempi jatkoi matkaansa perille Kuopioon asti. Perheen salukimäärä oli siis kasvanut yhdellä.

 

Välihuomautus, merk. 28.11.2008
Taskuleijonan taloon tulon jälkeen elämänrytmi on ollut jokseenkin hm.. täyteläisempää. Muistiinmerkintöjä on syntynyt hitaammassa tahdissa, sillä arkipäivän ovat täyttäneet enemmän fyysistä toimintaa tarvitsevat asiat kuin kirjoitteleminen. Ensimmäiset kuukaudet pestiin ja kuivattiin lattioita, isommista asioista ei ollut niinkään vaivaa. Niitä emme yleensä edes nähneet. Taskuleijona söi ne. Myös erilaiset talon ehostustyöt astuivat kuvaan hyvin varhaisessa vaiheessa. Huonekaluja paikkailtiin alkuun, samoin ikkunalautaa. Nyt olohuoneen nahkasohvat eivät enää juurikaan työllistä, sillä niissä ei ole enää korjaamista, ainoastaan peittämistä. Ahne ja aikaan saapa kun on, Taskuleijonan jäljiltä on ollut monenmoista siivottavaa. Lattiat ovat olleet kuorruteltu milloin muropakettien, milloin kenkäkomeron tai vaatekomeron sisuksilla. Kymmenien täysinäisten WC- tai talouspaperirullien kanssa on pidetty orgioita pitkin taloa kuluneiden 14 kuukauden aikana, koko sen ajan, minkä olemme saaneet nauttia Taskuleijonan hurmaavasta seurasta. Edelleenkin se tekee ja touhuaa, koko valveillaolonsa ajan, ja kaiken tekemänsä tuhon jälkeen se katsoo hurmaavasti torujaa silmiin. Se katse menee aina suoraan sydämeen.
 

20.9.2007
Taskuleijona tuli taloon
Keittiön seiniä ja auton ikkunoita on nyt järsinyt reilun kuukauden Pieni Karhuherra (James) Potter-Paddington. Taskuleijona rakastaa täysinäisiä vessa- tai talouspaperirullia ja erilaisia sisältöjä: nahkasohvan sisältöä, oman tuolinsa sisältöä, tiskikoneen sisältöä (varsinkin ennen pesua), juniorin hikisten lenkkareiden sisältöä ja erityisesti entisiä sisältöjä, erityyppisiä paskoja. Ne ajat, jolloin se ei tee sisältötutkimuksiä, se touhuaa erittäin täyspainoisesti käyttäen jalkojaan ja hampaitaan, harvemmin päätään. Olemme hurmaantuneet tähän otukseen, jonka väri yhdessä talon uusien tapettien ja puhtaaksi hiotun tammiparketin kanssa muodostavat upean kokonaisuuden. Niin kauan kuin talo kestää Taskuleijonan hampaissa.

Kesän alussa siis todettiin, että Jago ja Takhtiikka ovat kasvaneet, parannelleet talon mielensä mukaiseksi ja alkaneet elää sulassa sovussa sen kanssa: olisi siis sopiva hetki viimeistellä salukien työt ja tehdä remonttia. Remontti tehtiin - ja sitten tuli Taskuleijona. Mutta niin hyvin sopii tuo tulokas talon uusiin väreihin, että henkeä saa haukkoa, kun se vaan hetkenkin on paikallaan.

Ensimmäinen viikko vietettiin siis parketinhiontaa paossa Kallavedellä, ja Paddy-Potter oli veneessä kuin kotonaan - myöhemmin olemme todenneet, että se todella on joka paikassa kuin kotonaan. Ruokakupilta tämä mies ei myöhästy eikä annos koskaan ole liian iso, vaan kaikki syödään. Ja jos vain ihmisten silmä ei huomaa, syödään toistenkin salukien kupeista. Ja ihmisten lautasilta. Ja pöydästä. Ja avoimeksi jääneestä kaapista. Ja ....
 

24.9.2007
Takana on ihana viikonloppu, sunnuntai jopa peräti sateeton päivä pitkästä aikaa. Taskuleijona pyöri pentulaumassa Hankasalmella ja luvalla sanoen, tuota, pyöritti myös muita pentuja.


Aziz Cane Zadan, Aziz Darai, Aziz Dudman, Aziz Didar


Asis Cane Zadan, Aziz Chakad, Aziz Cashme


Aziz Cane Zadan ja Aziz Chakad
 

Lopuksi oltiin kuin isot salukit.

Aziz Cane Zadan

Aziz Cane Zadan



25.9.2007
Taskuleijona pistäytyi tänään hiekkakuopalla. Olisiko ollut päiväunien aika?

Aziz Cane Zadan

Aziz Cane Zadan

Jos vaan vettä löytyy, tavoittaa Taskuleijonan aina rypemästä. Liekö virtahepo keskellä?

 

4.10.2007
Hiekkakuopalta haettiin taas iloa elämään. Nyt oli ihan eri väristä kuin edellisellä kerralla, syksyn ja sateen väristä. Taskuleijona on ehtinyt saamaan reiän kylkeensä ja esiintyi kuopalla trikoissa, trendikkäästi kerrospukeutuneena. Jollakin tapaa on aika osuva ja kantajaansa kuvaa tuo vaatekaapista löytyneen päällimmäisen paidan teksti: Kelmi.

Aziz Cane Zadan

Aziz Cane Zadan

Trikoot on riskillä rumat, mutta eivät vauhtia hidastaneet, vaan täysiä päästeli pikkuelävä isojen perässä. Taskuleijonan kanssa laumassa Jago, Takhtiikka ja Solo.


Kotimatkalla isot salukit torkkuivat tyytyväisinä ja myös Potter nukahti vartiksi. Kotiinpaluun jälkeen meno jatkui iltaan asti. Siinä kun Jago ja Takhtiikka makailivat illan tyytyväisinä itseään oikoen olohuoneen kalusteissa ja lattialla, tämä patteripupu pyöri ja hyrräsi hampaineen ihan nukkumaanmenoaikaan asti. Paikoilleen asettumatta.
 

16.10.2007
Ulkona tihkuttaa vettä ja alakuloista on siellä ja täällä sisällä, normaalielämä on hukassa, kun sairaslomalaisena yksijalkaisena yritän sinnitellä yhdellä jalalla päivät kotona, toisten töissä- tai koulussaolon ajat. Isojen salukien kanssa ei ole hätiä mutta Taskuleijonan kanssa, tuota, silloin tällöin on. Siis aina kun se on valveilla. Ja kun jotakin tapahtuu nurkan takana, ehdin sinne sängyltä kainalosauvojen kanssa pienellä viiveellä - ja sillä aikaa alkaa yleensä tapahtumaan toisen nurkan takana. Voi siis vain arvata, miten ihana yllätys odotti tänään ulko-ovella, kun äiskä ja velipoika tulivat pyytämään Taskuleijonaa koirapuistoon kesken päivän! !
 

9.3.2008
Taskuleijona on kasvanut, 13. 3. hän astuu isojen ruotuun ylittämällä 9 kuukauden merkkipaalun. Eikä vieläkään ole nimensä vakiintunut, miesten kuullen meillä on Paddy Paddington ja yhden vahvatahtoisen naisen läsnäollessa Potter (James Potter). Allekirjoittanut seilaa siinä välimaastossa ja salukinpentu tuntee itsensä Paddy Potterina. Voi tätä meidän hullua perhettä.

Taakse jäänyt aika pentulaatikosta tähän päivään on ollut nurkkia nakertelevaa, mutta edelleen elää läheisimpien ihmisten keskuudessa toivo paremmasta: suunnittelemme mm. uusivamme nahkasohvamme ensi kesänä tai jälkeen. Kolmas saluki tarvittiin kalusteiden tuhoamiseen, muuthan eivät suurempia tuhoja tehneet,  vaan usko siitä, että jotain jää jäljelle, elää. Olemme siis positiivisella asenteella vuorattuja salukinomistajia, mikä uskoakseni on hyvä alusta aika moneen.

"Ihana kun teillä on tätä tilaa vinttikoirien seurustella", kommentoi vieras tänään olohuoneessamme. No onhan sitä, kun talo elää salukien ehdoilla eikä turhaa rekvisiittaa kerätä. Sohvat on ja matot, siinä ne tärkeimmät. Telkkari. Taulut pysyvät tallessa useimmat seinillä, mutta kukkia tai muuta kaunistusta ei auta esille panna. Kun taloon tulee vieras kukkapuskan kanssa, kukkia katsellaan ja ihaillaan, ja asetetaan maljakko sitten kirjahyllyn ylimmäiselle tasolle turvaan. Pelkään sitä päivää, jolloin kotiin tullessani tapaan lattialle rämähtäneen taulutelkkarin...

Mutta siis Taskuleijona, Paddy Karhuherra Paddington, Potter, James Potter ja Johtaja Paddington jatkaa kasvuaan ja yhteiseloaan talon ja sen asukkaiden kanssa.
 

31.3.2008
Taskuleijona on kasvattanut arvoaan kolminkertaiseksi ja kyseenalaistanut rakastettavuuskerrointaan radikaalisti, väittää juniori: viime viikon lopulla Johtaja oli pureskellut hänen pelikoneen pelikelvottomaksi. Saman päivän päätteeksi tuo samainen otus oli käynyt isolla asialla juniorin huoneeseen. Eikä siinä kaikki, ei ei. Oli vielä mussutellut ja pureskellut päälle päätteeksi kaikki kakkansa siihen tapaan, että koko huone oli kakkakikkareiden vallassa, sänky, kirjoituspöytä, tuolit, lattia... Arvatkaahan, kuka siivon selvitti...

Juniorin tunteet Taskuleijonaa tai oikeammin sen virallisia omistajia kohtaan ovat tällä hetkellä jokseenkin jäyhät. Hymy ei irtoa koira-asioista puhuttaessa. Mutta Taskuleijona pääsee yhä hänen syliinsä...
 

9.4.2008
Taistelu sängystä
Meillä on käyty taistelua sängystä. Kolmeen ensimmäiseen salukivuoteen yksikään saluki ei nukkunut sängyssä, kunnes Kahvimato alkoi löytyä sieltä salaperäisesti aina aamuisin. Ajan kuluessa myös Jagon huomattiin nousseen silloin tällöin sängyn jalkapäähän, jos tilaa oli jäänyt tarpeeksi: egonsa on suuri ja samoin oma yksityinen alueensa, lähikosketuksia se ei hyväksy keneltäkään. Kun sitten Taskuleijona tuli taloon, sille olikin polku parivuoteeseen valmiiksi tallattu ja sänkyyn tuli salukien mukana ahtaus.
 

Yöunet alkoivat käydä vähiin nukkumasijoista taistellessa ja kävimme ongelman kimppuun erottamalla sängyt. Se johti toisenlaisiin ongelmiin. Kahvimato rakastaa läheisyyttä eikä välitä muhkuisesta alustasta, joten aloin heräilemään ahdistuksen tunteeseen saluki pitkin poikin päälläni, eikä tuollainen kolmekymmenkiloinen jauhosäkki ole vaivatta sivuun siirrettävissä. Sänkykään ei ole paras mahdollinen, sen reunat antavat helposti myöten ja se kippaa reunalla olijan helposti lattialle, joten nukkujia alkoi putoilemaan silloin tällöin lattialle kesken uniaan. Sänkyjen väliin putosi ensimmäisenä Takhtiikka ja herätti koko talon kootessaan itseään äänekkäästi ahtaassa rakosessaan selällään jalat pystyssä sätkytellen. Seuraavana yönä putosin minä itse ja sen jälkeen sängyt roijattiin taas entisille paikoilleen. Päätimme nyt panostaa uusiin kunnollisiin salukinpesiin ja niitä hankittiin kaksin kappalein lattialle sängyn viereen.  

Tätä nykyä tilanne on tasoittunut. Jago nukkuu omassa pesässään aivan tyynyni vieressä lattialla ja vierailee hyvin harvoin sängyssä - oikeastaan arvostan niitä vierailuja, suvaitseehan se niin harvoin ihmistä aivan liki itseään. Kahvimato nukkuu osan yöstä toisessa pesässä, osan täkkini alla tai edelleen täkkinä päälläni, Taskuleijona samoin. Yöunet ovat nykyisin siedettävää laatua, ehkä me olemme vain tottuneet monta kertaa yössä nukkumapaikkaa vaihtaviin, päällämme pesää tekeviin teräviin salukin koipiin. 
 

15.4.2008
Taistelu makuuhuoneesta

Taas talossa nukutaan huonosti, ja tällä kertaa syypää on se Kerberos, joka on ottanut nukkumapaikakseen lattialla makuuhuoneen ovenpielessä sijaitsevan koiranpesän. Jago. Johtaja Paddington ja Kahvimato kiertelevät entiseen tapaan yöllä vaihtaen nukkumapaikkaansa ja -asentoaan moneen otteeseen. Joskus ne ajautuvat pois makuuhuoneesta unenpöpperöissään, eikä Jago korvaansa lotkauta niiden kulkiessa sen pesän ohi. Suorastaan sikeässä unessa se näyttää makaavan ja kuorsaavan. Tilanne muuttuu dramaattisesti, kun eteiseen eksynyt yrittää tulla takaisin makuuhuoneeseen! Silloin Kerberos aukaisee silmänsä ja muuta ei tarvita: tulija jähmettyy kynnyksen ulkopuolelle ja aikansa siinä seistyään aloittaa tuskaisen epätoivon piippauksen, joka leijuu nukkujan korviin ja pään sisälle ja varmasti herättää sikeästäkin unesta. Makuuhuoneeseen olisi kova halu, pehmeään sänkyyn, mutta Jagoa ei ohiteta. Ihmiset tulkaa apuun!

Ensin unissaan sitä yrittää äänellä houkutella sisäänpyrkijää astumaan makuuhuoneeseen, alkuun lempeästi ja piippauksen jatkuessa jo käskevästikin. Puhe ei kuitenkaan tuo apua tähän ongelmaan. Ylös lämpimästä sängystä on lähdettävä peittämään tuon riivatun Kerberoksen katse, jotta ulos mennyt levoton sielu uskaltautuu ohittamaan makuuhuoneen vartiomiehen.  Miten ne näkevät pilkkopimeässä makuuhuoneessa ja yläkerran eteisessä, että jollakin on silmät auki? Tai että Jagon katse on peitetty? Telepatiaako? Olkoon mitä tahansa, mutta tämä unissaan kävelevän junioriosaston  saatteleminen Jagon ohi takaisin sänkyyn monta kertaa yössä alkaa totisesti väsyttää, noin pitemmän päälle.
 

Taistelu talosta
Sitä ei tullut, olemme luovuttaneet talon toistaiseksi salukeille, sovinnolla.

 

21.2.2009
Potterista pyydettiin esittely Salukilehteen vuoden 2008 tulosten takia, ja tällainenhan se on lyhyesti sanottuna, tuo meidän Potter:

Potter on Potter (James Potter) mutta myös Paddy, Johtaja Karhuherra Paddington tai Taskuleijona. Onpa eläinlääkärin papereihin eksynyt nimeksi Taskurakettikin. Kukaan Potterin lähipiiristä ei luopunut omasta nimiehdotuksestaan ja Potter oppi hyvin pian tottelemaan kaikkia nimiään siinä omalaatuisessa ympäristössä, missä se kasvoi.

 

Se tuli taloon linkuttaen, oli venähdyttänyt pentulaumassa jalkansa. Hyvin alkaa, tuumimme ja avasimme epäillen tulokkaalle oven. Sitä tahtia jatkettiin yhteiseloa, ensimmäinen vuosi huokailtiin armotonta kakan syöntiä, kesälliset rentouttavat purjehdusreissut muuttuivat jännitystä tihkuviksi ”Putooko vai eikö putoo ja varmasti vielä ennen pitkää putoo” -elämyksiksi ja vuoden ikäisenä  Potter juoksi auton alle. Kahdesta salukista ehjänä selvinneen talomme se tuunasi uuteen uskoon ja tuunaaminen sen kun jatkuu. Ei Potter pahuuttaan mitään tee, se nyt vain ei osaa joutenkaan olla ja sille sattuu ja tapahtuu..

 

Ruoka on tärkein asia Potterin elämässä. Pitkän lenkin jälkeistä runsasta koiranruoka-ateriaa parempaa Potterin mielestä on vain tuon samaisen ruokailun jälkeen varastettu mikä-nyt-milloinkin-suuhun-sattuu. Se ei voi ymmärtää, että pöydälle unohdettu ruokalautanen ei olisi tarkoitettu nimenomaan hänelle, eikä sitä, että ”EI!” on pitkäkestoinen komento. Se ei ole koskaan liian täysi syömään vielä jotakin ja se on patologinen ruokavaras. ”Nyt lähti tämä annikkitähti!”, heitetään Johtaja usein ulos keittiöstä, mutta jo hetken päästä se purjehtii takaisin, optimistiseen tapaansa, pää ylväästi pystyssä, suupielet hymyssä ja varmana siitä, että siellä henkilökunta tällä kertaa odottaa häntä syömään.

 

Mitään Potter ei pyydä, se pitää saamaansa palvelua itsestään selvyytenä. Istahtaessaan kylmän saunan ylälauteelle se huokaisee syvään ja aivan kuin napsauttaisi sormiaan: ”Henkilökunta! Löylyä!”, niin kuin kauppaneuvos Paukku ikään. Se on Johtaja ja sen johtajuuden perusajatus on positiivisuus. Koskaan se ei uhmaa toisia vaan tarvittaessa alistuu iloisesti, unohtaa sen jälkeen koko asian ja jatkaa johtajana edelleen. Sillä ei ole tarvetta toteennäyttää johtajuuttaan, se tietää asian itse ja se tieto riittää sille. Tuo omanarvontunto ja itsevarmuus tilanteessa kuin tilanteessa näkyvät sen kaikessa käytöksessä, niin arkielämän rutiineissa, yllättävissä tilanteissa tai näyttelykehissäkin se ottaa estradin haltuunsa ja nauttii olostaan.

 

Ja kaiken aikaansaamansa jälkeen Potter tulee syliin, läheisyys ja hyväilyt ovat sille hyvin tärkeitä. Siinä sitten hiljennytään yhdessä, unohdetaan kaikki maallinen, mitä nyt mikäkin päivä on mukanaan tuonut.


Aziz Cane Zadan, Potter
 


Salukielämämme huippuhetki
Sen piti olla tavallinen yö tavallisessa makuuhuoneessa, sen hetken josta tämä tarina alkaa. Oli se aika aamuyöstä, jolloin vielä on aikaa nukahtaa nautinnolliseen uneen, jos sattuu heräämään. Tällä kertaa makuuhuoneessa oli jokin häiriötekijä, joka epätoivoisesti yritti herättää kaikki nukkujat. Isäntä itse siellä hoki parisängyn toisessa laidassa, johonkin selvyyttä kaivaten, koko ajan äänekkäämin "Mitä tämä on? Mitä tämä on?" Painajaisiako se siellä näkee kun noin meuhkaa ja herättää kesken parhaan unen?

Siihen kun valo tehtiin pimeään makuuhuoneeseen ja silmiä varovasti raotettiin, avautui eteemme rauhallinen ja tuttu näkymä: kaksi salukia kerällä sängyn jalkapäässä ja kolmas omassa pesässään sängyn vieressä. Mistä täytisestä tämä idylli tuollaiseen kyselyyn ja hämmästelyyn oli isännän innoittanut? Siinä tuo hoki vieressä edelleen, jotta mitä tämä on ja mitä tämä on ja taputteli kädellään täkkiään. Kerällä nukkuvat salukitkin alkoivat heräillä. Noustava se oli istumaan kun kerran ei meteli vieressä lakannut, ja tottapa tosiaan, jotakin siinä tosiaan oli viereisellä täkillä, siinä kohdassa juuri, jota talon isäntä hartaasti hetki sitten oli kädellään paukuttanut. Vetelä salukin ripulipaska.

Vähemmälläkin paukuttamisella helposti sotkee itsensä ripulipaskaan, joten harvoin on miestä nähty yhtä voimattomassa tilassa kuin nyt nähtiin. Suolentyhjennys oli osunut talon isännän täkille, jokseenkin tarkalleen siihen vatsakummun päälle. Nukkuja oli pläjäyttänyt sitten kätensä vetelään läjään, vähitellen aistinut tapahtuneen uniinsa ja ehtinyt ennen lopullista heräämistään taputella mahaansa useampaan otteeseen.  Niin meni mies petauspatjoja myöten pesuhuoneeseen siistiytymään, uutta puhdasta vuodevaatetta leviteltiin sänkyyn ja vähitellen, pesunraikkaana aloiteltiin aamu-unia koko sakki.

Kuka oli ollut asialla, ken oli salukeista kevein? Varmuutta asiaan ei todistuksellisesti koskaan saatu. KAIKKI oli herätessämme kuten tavallisesti, salukit nukkuivat ihan niin kuin tavallisina öinä ja sänkymme näytti ihan samalta kuin se näytti tavallisina öinä. Ripulipaska talon isännän täkillä oli ainoa omituinen asia huoneessa. Miten saluki voi asettautua nukkumaan mukavasti kerälle sänkyyn, johon on juuri tehnyt isomman asian? Salukimme ovat suht ehdottoman sisäsiistejä, eivätkä varmuudella tee isoa asiaa sänkyyn, jos suinkin muun vaihtoehdon keksivät. Miten syyllinen ei ole pyytänyt ulos? Miten ihmiset eivät ole heränneet salukin itkuun ja miten isäntä ei ole huomannut, että 30 kilon painoinen saluki pyörii sänkyssä hänen päällään asioimassa? Nukuttiinhan siinä kuitenkin keskellä arkiviikkoa, ihan ilman minkäänlaista unilääkettä tai yömyssyä.

Paljon jäi kysymyksiä vastauksitta, mutta kaksi havaintoa tapauksen tiimoilta tehtiin: Kahvimatonen oli saanut matolääkkeen edellisenä päivänä EIKÄ se tehnyt seuraavalla aamulenkillä isoja asioita...